Im just a regular everyday normal muthafucka

Hellou!♥

Mikä teiän mielest on yks maailman ihanimmist asioist?

Mun mielest yks ihanimmista asioista on.....

Ja tänään siis kerron vähän mun mielipiteitä kavereista. Toivottavasti tykkäätte! :)♥

Varmaan kaikilla teistä jotka omistaa facebookin, on ehkäpä reippaasti yli 100 kaveria siel.
Mulla on VALEHTELEMATTA about jotain 700 kaveria, ja mulla ei oo koskaan ollut tapana lisäillä ketään täysin tuntemattomia kaverilistaani.

Okei siel on varmasti monta sellaista, kenet olen nähnyt vain kerran elämässäni vilaukselta ja vaihtanut pari sanaa, tai sitten en yhtäkää.

Oon kyl suunnitellu jo pitkään kaverilistan karsimista, sillä mitä siistii siinä on et on ihan sikanaa kavereita, mutta.. Onks ne oikeesti frendei? 

Miettikää kuinka moni teiän kaverilistalt tulis auttaa teitä jossain hädässä?

Mä voin sanoo että mun kaveri listalta varmasti alle 10, jos sukulaisiani ei lasketa.


Toki se on siistii ku on paljon kavereita, niin saa myös mahdollisesti paljon tykkäyksiä esim. profiilikuvaan. Mut mitä hittoa niillä tykkäyksillä tekee? Mun mielestä olisi kivempaa ku joku sanois kasvotusten että "oi hitsi Ellu, ootpa laittautunut nätiksi tänään" Tai jotain muuta vastaavaa. 

Tuollaiset kehut sentään jäisivät jopa päähänkin, mut facebook tykkäykset ei, sillä kukaan meistä ei varmaan katsele erikseen joka kerta, että kuka on tykännyt tai kommentoinut ja plaaplaa..

Okei poikkesin taas vähän aiheesta, mut takaisin kavereihin!

Miettikää hetki teidän hyvii ystävii, tai kavereita joiden kanssa viihdytte.

Miettikää mitä te yleensä teette ja millaisia teidän kaverit ovat.

Mun kaveripiiri oikeestaa vaihtelee laidasta laitaan.

Ja mä myönnän et mussa on sellainen vika, et mä en osaa pitää kavereihini yhteyttä vaikka kuinka ikävöin vanhoja hetkiä ymsyms, mutta sanon suoraan sen että vaikka en pidäkkään yhteyttä, niin välitän joka ikisestä ystävästäni silti. Enkä yhdestäkään tahdo luopua.

Voin sanoa, että silloinkun vietän kavereitteni kanssa aikaa niin joka päivä viikon aikana saattaa olla erilainen, 

sillä mulla ei ole tiettyä kaveriporukkaa, mä viihdyn kaikkien kanssa ja minun joka ikisellä kaverilla on oikeestaan eri kiinnostuksen kohteet jne, ja todella harva kaverini liikkuu samassa tietyssä porukassa. 

Ja minusta on kivaa että on vähän vaihtelua, ja erilaista huumorintajua jne. Myönnän että suurin osa ystävistäni ovat kundeja, eikä todellakaan sen takia että haluaisin olla huomion keskipiste, mutta siihen on oma stoori joka on päiväkoti-iästä asti jo. Kerron joskus erikseen jos ketään kiinnostaa, mutta asia vain on niin et oon aina ollu syväl sisimmälläni ns. poikatyttö. Mutta älkää ajatelko että liikun vain ja ainoastaan jätkien kanssa. Minulla on myös tyttökavereita! :)

PS.ÄLKÄÄ AJATELKO ASIAA SILLEEN ETTÄ HALUAISIN OLLA POIKA... 

ei, en haluu, mut oon pienest asti esim. leikkin mielummin sotapelejä kuin barbeilla.

Nyt kun olette miettineet teidän kavereitanne, niin mä haluisin että mietitte tällaista asiaa...

Ajatelkaa että esim. Teidän luokalle tai työpaikkaan tai vaikka harrastuksiin tulisi uusi tyyppi, jota ette tunne, mutta tiedätte sen että hänellä ei ole kavereita, ja esim jos hänen ulkonäkönsä ei olisi kauhean miellyttävä.. Menisittekö juttelemaan?

Minä menisin. Koska ei se tarkota, että se tyyppi on ihan täys ääliö vaikka ei näyttäisikkään ihan "normaalilta", koska todellisuudessa se voisi olla ihan todella mukavakin. 

Ja ihan kuka tahansa meistä saattaa joskus menettää kivan ulkonäön. Ei ole kivaa puhua tällaisesta, mutta esim. vaikkapa joku ystävistämme, tai meistä joku, jos joskus joutuisi hurjaan onnettomuuteen ja naamaan jäisi ikuiset arvet tapahtumasta, niin ei meistäkään varmaan olisi kivaa jos meidät hylättäis, ja tuskin meistä kukaan hylkäisi edes omaa ystävään ulkonäön takia.. Vai???

Uskokaa tai älkää, mut minun nuorin hyvä ystäväni täytti vasta 11v. Ja yksi parhaista kavereistani on liki 50v. Ja minä olen 18, SO WHAT. minusta on kivaa, että on kaiken ikäsiä kavereita. Minun vanhimmalta ystävältäni saan aina parhaimmat neuvot, sillä hän tietää elämästä enemmän kuin kukaan muu minun "teinikavereistani", ja hänen kanssa on kiva jutella kirjaimellisesti KAIKESTA, sillä tiedän että häneen voin luottaa koska hän on minulle kuin oma äiti. Ja tämä 11 vuotias, on oikeestaa mulle kuin oma pikkusisko. Minusta on todella kivaa käydä hänenkanssa välillä kaupoilla tai Hesburgerissa syömässä, ja välillä saarnata hänelle huonoista tavoista, mitä oon itsekkin siinä iässä tehnyt, mutta seuraava paikka minne vien hänet, on elokuvateatteri! :)

On minulla minunkin ikäisiä ystäviä, mutta olen aina viihtynyt kaiken ikäistenkanssa, enkä tuomitse ketään iän tai ulkonäön takia.

Ja siis varsinaisesti mitään ns. "Bestistä", mulla ei ole. En halua luokitella ystäviäni, ja tiedän itse kehen voin luottaa ja kehen en.

Mun vanhemmat eivät aina ymmärrä miksi liikun usein itseäni vanhempien ihmisten kanssa, enkä oikeestaa osaa selittää sitä, mutta vanhemmilla on kaikesta erinäkemykset kuin teineillä, ja harva enää yli 20 vuotiaista arvostele ketään, niinkuin teineillä on yleensä tapana.

Ja vaikka liikun kenenkanssa tahdon, niin minusta on ihanaa että vanhempani hyväksyvät sen, vaikka onhan tämä ehkä vähän liian outoa teidänkin korville.

Ja kuten sanoin että arkipäiväni ovat aina erilaisia, jos vietän eri ystävieni kanssa aikaan.

Sillä voin kertoa lyhyesti mitä teemme eri porukoissa:

-pelataan xboxia, pleikkaria, tai jotain ihme autopeliä missä on ratti, istuin, ja perus polkimet mitä autoissa on, IHAN ÄLYTTÖMÄN HAUSKA PELI!

-ajellaan pitkin kyliä tai kierrellään vähän pidempiä reissuja ja joskus meidän auto reissut kestävät parikin vuorokautta, jolloin valvomme ja sekoilemme vain. Ystäväni Diana on nimittäin tässä hyvä! Olemme keksineet myös matkalla yhden inside biisin jota aina hoilaamme Kotkan suunnilla, hah :)

-Juodaan teetä tai kahvia, ja rupatellaan mitä mieleen sattuu

-Yhden kaverin kanssa on joskus tapana kiertää yli 10km lenkkejä kävellen ja siinä samalla rupatella maailman ihmeellisimmistä asioista

-Joskus katsotaan tv, tai jokaisella puhelimet kourassa (ylläripylläri) Tää on tätä nykyaikaa, huoh :D

-Venäjällä ollessani yleensä käymme kaverini kanssa shoppailemassa, tai salaa pyörimässä jossain hurjassa mestassa, ja joka kerta siellä ollessani olen tutustunut uusiin ihmisiin ja siellä hyväksytään minut aina! Suomessa toi on harvinaista, OIKEESTI.  (ja joo olen puoliksi Venäläinen, joten mun on helppo kommunikoida Venäläisten kanssa)

-Joskus istumme vain hiljaa, tekemättä mitään ja mun mielestä sekin on välillä mukavaa

-Joskus myös repäistään oikein kunnolla ja lähdetään sekoilemaan esim. baariin, jolloin mulla on tapana vetää kunnon perseet olalle ja sit ollaanki kanttuvei, oh no... :D

Joskus myös jumitetaan koulunpihoilla selvinpäin tai kännissä, ja heitetään pyöriä aitojen yli, poltetaan koulukirjoja, tapetaan hyttysiä hiuslakalla, kiipeillään liikennemerkkeihin, liftataan, on myös ajettu varastetulla pyörällä pitkiä matkoja ja renkaissa ei tietenkään ollut ilmaa, joten vanteiden varassa oli hyvä polkea 2 päällä. On myös karattu ikkunasta ja kännissä kiivetty tikapuita pitkin takaisin kotiin, pelleilty skeittilaudoilla ja hohhoijjaa, niin paljon kaikkea, ai että! 

Ja siltikin vaikka on kavereita, niin joskus on sellaisia päiviä että ei millään keksi mitään, että kenenkanssa viettäisi aikaa yms yms. 

Mutta tosiaan, voin sanoa että joka ikinen kaverini on aivan mahtava tyyppi, ja todellakin OLEN PAHOILLANI siitä että en vain yksinkertaisesti osaa pitää yhteyttä, koska en ole niitä ihmisiä jotka tekisivät ns. aloitteen.
Älkää te muut tehkö sitä virhettä, sillä kaverit haihtuu aika nopeesti.

Hugs & Kisses

♥ELLU