Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 21. joulukuuta 2013

we read to know, that we are not alone

Hei vaan! 


On ollut tooodella pitkä yö, sillä en ole nukkunut melkein yhtään, ja samoilla silmillä siis mennään vieläkin. Eli oon kirjaimellisesti tämän päivän silmät ristissä, joten ei tarvi ihmetellä jos postauksessani ei ole mitään järkeä, heh. 

Mutta sain tänään ihmeellisen päähänpistoksen, ja ajattelin tuunata minun toppini...



Onneksi en mennyt vaatetus alalle!

Mutta tässä ois vähän muuta juttua mun päivästä, sillä rupesin lukutoukaksi, vaikka en oikeesti tykkää lukea kirjoja tai varsinkaan mitään paksuja. 




Luin taas vaihteeksi tänää ihan mieletöntä psykologista kirjaa,
 mitä YLLÄRIPYLLÄRI äitini suositteli minulle. 
Ja haluaisin kertoa vähän siitä kirjasta sillä siinä oli juttuja mistä minä ainakin pidin todella paljon ja tajusin ehkä taas jotain uutta... tai sitten en.

(Luin vain kahdesta eri aiheesta tänään, en koko kirjaa.)



Mutta anyway. kerron tämän vähän omilla sanoilla, ja toivottavasti ymmärrätte tän pointin.





Kuvitelkaa itsenne kävelemässä todella kivista tietä pitkin, ja kuvitelkaa että kivet ovat teidän ns. ongelmia, joita elämässänne on. Jokaisen kiven kun siirtää pikkuhiljaa tieltä pois, niin saatte siitä kasattua suuren kivivuoren, joka oli ennen palasina tiellänne, mutta sen saa siirrettyä kokonaisena pois, jos vain yrittää. Eli tää pointti oli se että kun pikkuhiljaa yrittää ratkoa pikku ongelmia, niin loppujen lopuksi saatte elämästänne pois kaikki teidän ongelmat yhtenä suurena "pallona"








Siinä kirjassa myös kerrottiin rakastumisesta, seksistä tai oikeestaan haluista yms yms.
Moni on varmaan kuullut jo aikaisemmin että ihmiset kuulemma rakastuvat toisen ihmisen johonkin hajuun (en tiiä mikä haju se on suomeks, muuten kertoisin mutta kirja oli venäjän kielellä)

Mutta otetaan nyt esimerkiksi vaikka tämä: 

Joku super-naismalli ja älyttömän seksikäs mies kuolaavat toisiaan, koska molemmat ovat toistensa mielest kuuman näkösii, ja tulee hyvin keskenää juttuu, mut sit ku ne halaa ni niille käykii sillee että ne ei miellytäkkää enää toisiaa. Koska se haju on esteenä. En tarkota sitä että molemmat haisis hielle tai muuten vaa p*skalle, mut ku on se joku tietty haju.

Esim. Tutkijat ovat tehneet testin. 

Naiselle oli sidottu silmät kiinni, ja sil oli monta miestä vaihtoehtona, joista sen piti valita yksi itselleen niistä kaikista, VAIN hajun perusteella.

Lopputulos oli naiselle aika järkyttävä, sillä se miellyttävimmän hajuinen mies olikin, lihava ja naama ei ollut hänen makuun, mutta se haju tuntui hänen omalta.

Sama testi tehtiin myös miehelle, ja tulos oli aivan sama. Eli vaikka olisi kuinka hyvännäköinen, ni se ei välttämättä ole se sinun juttu. 




P.S kiinnostuin tuosta aiheesta aika paljon (en tiedä miksi)
ja otin siitä vielä selvää netistä ja tuossa ois pieni teksti joltain ihme sivulta


"Täydellisen kumppanin löytämisessä hajuaistilla näyttäisi olevan melkoinen merkitys. Tutkijat ovat löytäneet todisteita siitä, että hajuaisti todella on merkittävin tekijä esimerkiksi seksielämässä menestymisen osalta."



Ja kävin myös jollain keskustelupalstalla ja sieltä löysin tämän:


Re: Rakastuminen ja parinvalinta

Jonkun tuoksu vain on huumaava, toinen taas "haisee", eikä auta vaikka kyseessä olisi kuinka hyvä tyyppi muuten.

"Kuvaa hyvin omaa tuoksuani omiin sieraimiini eri aikoina icon_wink.gif Tästä on se haitta, että lukuisissa yhden illan jutuissani tuppaan olemaan hermostunut ja erittämään ns. kylmää hikeä, ja vaikka kuinka olen kiinnostunut myös pidempiaikaisista suhteista, eivät ne kusipäänaiset koskaan soita perään. "


Oikeestaa mun äiti suositteli tätä kirjaa sen takia, kun mulla oli myös samanlainen tilanne. yksi poika kaverini on oikeesti ihan H*LVETIN HYVÄNNÄKÖINEN ja todella mukava, mutta kun halattiin niin mua kävi ällöttämään... 


Eli ehkä en tule koskaan saamaan unelmieni prinssiä, koska se haisee. SAD BUT TRUE


Ja olisin todella kiitollinen jos edes joku uskaltaisi kertoa mielipiteitä, kritiikkiäkin otan ilomielin vastaan, jotta tietäisin mitä te lukijat odotatte minulta! :)





Tän päivän random postaus oli tässä, koska aivot ei vaan yksinkertaisesti pelitä näköjään tänään...

Mutta
Kiitos&Kuittaus
-Ellu



BeHappy

2 kommenttia:

  1. oii ihanan omaperäinen blogi ja tosi kiva ristikuvio :-) aloin seuraan sua kun mainitsit tästä tuol irc-galleriassa ;o


    forangelseyes.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihanaa, kiva kun tykkäät ja kiitos palautteesta ja siitä kun sain yhden seuraajan lisää! joo mä mainostan tät, ku vast alotin blogin pitämisen :)

      Poista